Hailuodossa on helppo olla onnellinen

Yli 30 vuotta olen ollut Hailuodon lumoissa. Olemme olleet perheen kanssa saarella vuokramökeissä, kesäpiknikillä Marjaniemessä, ystäväni pienessä kesämökissä, päivän pikavisiiteillä.

Syyskesällä 2006 tapasin luotolaisen Eilan, joka omistaa vuonna 1920 rakennetun Piilin maalaistalon. Kun ensimmäisen kerran astuin Piilin pirttiin, haukoin henkeäni: voisinko minä viettää täällä kesäaikaani! Niin meistä tuli Piilin kesäasukkaita, ja hiljalleen talo alkoi käydä tutuksi ja läheiseksi.

Hailuotolaista onnen olotilaani lisää se, että meistä on tullut Eilan kanssa hyvät ystävät. Olemme toistemme ihmisiä. Piilissä saan elää niin kuin tahdon. Minulla on vapaus, jota vuokraemännän kontrolli ei sido.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

maanantai 15. syyskuuta 2014

torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyn merkkejä - Signs of Autumn

Minulle erittäin mieluisia syksyn merkkejäni ovat herkkutatit. Täällä toisia syksyisiä kuvia.Tämä on myös minun Friday Finds -kuvani

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Autio talo


Edelleen ollaan hailuotolaisessa autiossa talossa ja sen pihapiirissä. Olen käsitellyt kuvia käyttämällä Kim Klassenin tekstuureja.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Autiotalo - The abandoned house in Hailuoto

Today I went to an abandoded house in Hailuoto. It has been in my mind for months and today I decidec to go there for taking some photos. There were several sheds and shacks on the yard, all of them in very bad condition. I like the ruined beaty of them; they are very interesting objects for phographing. Though they are in ruins they can look very beatiful.The might have many stories to tell.  Link: Texture Tuesday
Here I used Kim's texture kk2312 twice with linear burn and soft light blending mode.
In this photo I used the same texture with blending mode color.

Donnalla on aikaa laskea tähtiä